Sainhan minä sen pienen miehen lahjarasiankin valmiiksi ja ihan ajoissa ilman suurempia kiireitä!

Tämä siis oli alunperin Fazerin isompi suklaakonvehtirasia. Mutta tuunailun jälkeen näyttää tältä!

Jonkin verran aikaa tämän tekemiseen meni, pohjustusten, suunnitteluiden ja toteuttamisen kanssa, mutta lopputulokseen olen tyytyväinen! Ja on ihanaa edelleenkin nähdä vaivaa johonkin tuotokseensa! Tämäkin on RAKKAUDELLA tehty, ihanalle ja suloiselle pikku-pojalle!

Edellisen rasian tuunaus kerrasta viisastuneena, pohjamaalasin rasian kaikki ulkoreunat ja -kulmat, näin sain rasian omat värit piiloon ja Distressin musteen tarttumaan paremmin! Tosin teippi ei sitten enää oikein tarttunutkaan, ainakaan ihan tiukasti pysyäkseen, joten täytyi ottaa liima myös avuksi! Toivottavasti päällys paperit nyt pysyy eikä lähde pienestä käsittelystä heti irtoamaan!

Minulla oli itselläni jo valmiiksi Chipboard aakkosia, jotka oli valmiiksi tehtyjä (värillisiä ja glitter pinnassa) mutta ei niistä tietenkään löytynyt juuri sopivasti kirjaimia! Piti sitten lähteä käymään Tiimarissa ja katsoa josko sieltä löytyisi! Löytyihän sieltä, tosin ei "valmiita"! Eli kirjaimet olivat ihan pahvisia harmaita, joten ei muuta kuin "tuunaamaan" niitäkin. Maalasin kirjaimet ensin valkoisella askartelumaalilla niiden kuivuttua väritin ne vihreiksi Promarkerilla ja sitten lisäsin kimalleliimaa. Kuivuttuaan olivat oikein kivan näköisiä!

Kuvaa sisäpuolelta:

Käsittelin rasian sisältä kokonaan Distressin Vintage Photolla. Sopivan tekstin rasiaan löysin Positiivareiden värssypankista. (On se vaan ihanaa, että sellainenkin sivusto on olemassa!) Rasiassa voi vaikka pieniä muistoja lapsuudesta säilytellä! Ainut harmitus on se, että V-kirjain meni hieman väärään kohtaan ja kuvat eivät ole mistään parhaimmasta päästä, ei pääse rasia oikeuksiinsa! Mutta mukava oli tätä "tuunailla" ja oli ihana saada mukavia kommenteja rasiasta! Toivottavasti tämä jonkin aikaa ainakin säilyisi lahjan saajalla! ;)

Nyt olisi ihanaa saada pari korttia vielä tehtyä haasteisiin, mutta saas nähdä riittääkö askarteluaikaa ja kohta tulee jo uudet haasteetkin...

On ihanaa kun kävit, ja kiitos kaunis kommenteista joita olette jättäneet!!!!

 

Marsku